Sukuseurojen Keskusliitto SSK ry
SÄÄNNÖT
|
1. §
Yhdistyksen nimi on Sukuseurojen Keskusliitto SSK ry. Sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Jäljempänä yhdistystä kutsutaan nimellä liitto. |
2. §
Liiton tarkoituksena on toimia sukuyhteisöjen yhteyselimenä ja edistää uusien sukuseurojen perustamista sekä suku- ja henkilöhistoriallista tutkimustyötä.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi liitto harjoittaa edellä mainittuihin päämääriin liittyvää julkaisutoimintaa, ja järjestää esitelmä-, keskustelu-, sekä neuvontatilaisuuksia ja kustantaa järjestölehteä.
Toimintansa tukemiseksi liitto kerää jäsenmaksuja ja ottaa vastaan testamentteja, lahjoituksia sekä avustuksia.
Liiton tarkoituksena ei ole voiton tai muun taloudellisen edun tavoitteleminen siihen osallisille. Liitto ei myöskään harjoita varsinaista liiketoimintaa.
|
Jäsenet
3. §
Liiton varsinaisiksi jäseniksi voi liittyä yhdistyksen tarkoitusperiä toteuttava oikeuskelpoinen yhteisö sekä tietyn suvun tai sukututkimusta harjoittavien henkilöiden muodostama oikeuskelpoinen yhteisö.
Jäsenet hyväksyy liiton hallitus sille tehdyn kirjallisen hakemuksen perusteella.
Liiton hallitus voi hyväksyä kannatusjäseneksi joko yksityisiä henkilöitä tai oikeuskelpoisia yhteisöjä. Jäsenmaksusta kokonaan tai osittain vapautetuilla varsinaisilla jäsenillä on liittymismaksun maksettuaan liiton kokouksissa puhevalta, mutta ei äänioikeutta. Kannatusjäsenillä on liiton kokouksissa puhevalta, mutta ei äänioikeutta. |
4. §
Kunniajäseneksi voi hallitus kutsua henkilön, joka erityisen ansiokkaasti on toiminut liiton ja sen tarkoitusperien hyväksi. |
5. §
Liiton jäsenet ovat velvollisia vuosittain suorittamaan liiton varsinaisen kokouksen määräämät liittymis- ja jäsenmaksut.
Liiton hallitus voi kuitenkin vapauttaa jäsenet liittymisvuonna ja sitä seuraavana vuonna jäsenmaksusta tai määrätä niille alennetun jäsenmaksun. Liittymisvuoden jäsenmaksu voi olla pienempi kuin sitä seuraavan vuoden jäsenmaksu.
|
6. §
Jäsenen, joka eroaa liitosta on siitä kirjallisesti ilmoitettava hallitukselle tai puheenjohtajalle taikka ilmoitettava erosta liiton kokouksen pöytäkirjaan. Eroavan jäsenen on kuitenkin suoritettava jäsenmaksunsa siltä kalenterivuodelta, jonka aikana eroamisilmoitus on tehty.
Hallituksella on oikeus erottaa jäsen, jonka toiminta osoittautuu liiton tarkoitusperien vastaiseksi tai joka ei ole maksanut jäsenmaksuaan. Asianomainen erotettu jäsen voi, jättämällä valituskirjelmänsä hallitukselle yhden kuukauden kuluessa erottamispäätöksestä tiedon saatuaan, vedota siitä liiton seuraavaan kokoukseen, joka kahden kolmasosan (2/3) enemmistöllä annetuista äänistä päättää erottamisesta.
|
Liiton kokoukset
7. §
Liiton varsinaisia kokouksia ovat loka-marraskuussa pidettävä syyskokous ja keväällä viimeistään toukokuussa pidettävä kevätkokous. Muita kokouksia pidetään tarpeen mukaan hallituksen määrääminä aikoina tai milloin yksi kymmenesosa (1/10) jäsenistöstä määrättyä ilmoittamaansa tarkoitusta varten sitä kirjallisesti hallitukselta pyytää |
8. §
Liiton varsinaiset ja muut kokoukset kutsutaan koolle vähintään neljätoista (14) päivää ennen kokousta kullekin jäsenelle osoitetulla kirjeellä tai järjestölehdessä julkaistavalla ilmoituksella. Kokouskutsussa on mainittava käsiteltäväksi tulevat asiat. Muut tiedonannot toimitetaan jäsenille kirjeitse tai järjestölehdessä julkaistavalla ilmoituksella.
Liiton jäsenyhteisön edustajan tulee esittää ennen kokousta valtakirja äänioikeudestaan liiton kokouksessa. |
9. §
Liiton varsinaisissa kokouksissa valitaan ensin kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa sekä ääntenlaskijat. Lisäksi todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
Syyskokouksessa
- vahvistetaan jäsenten liittymis- ja jäsenmaksut sekä kannatusjäsenten vuosimaksu,
- hyväksytään seuraavan vuoden toimintasuunnitelma sekä talousarvio,
- valitaan kaksi tilintarkastajaa, joista ainakin toisen on oltava hyväksytty tilimies (HTM), sekä näille kaksi varamiestä,
- valitaan hallituksen puheenjohtaja, jota kutsutaan liiton puheenjohtajaksi,
- valitaan sääntöjen 12. §:n mukaan hallituksen uudet jäsenet erovuoroisten tilalle sekä
- käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.
Kevätkokouksessa
- hyväksytään hallituksen kertomus yhdistyksen edellisen vuoden toiminnasta,
- vahvistetaan edellisen vuoden tilinpäätös,
- päätetään vastuuvapauden myöntämisestä tilivelvollisille sekä muista toimenpiteistä, joihin toimintakertomus ja tilit ehkä antavat aihetta,
- valitaan sääntöjen 12. §:n mukaisesti hallituksen jäsenet syyskokouksen jälkeen eronneiden tilalle, näiden jäljellä olevaksi toimikaudeksi,
- käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat. |
10. §
Liiton kokouksissa ratkaistaan asiat yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Jokaisella täyden jäsenmaksun suorittaneella jäsenellä on yksi ääni kannatusjäseniä lukuun ottamatta. Äänten jakautuessa tasan ratkaisee päätöksen henkilövaaleissa arpa. Muuten päätökseksi tulee se mielipide, jota kokouksen puheenjohtaja kannattaa. |
11. §
Liiton ja hallituksen kokouksissa, lukuun ottamatta varsinaisia kokouksia, johtaa puhetta hallituksen puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Ellei kumpikaan ole läsnä, kokous valitsee puheenjohtajan.
|
Hallitus
12. §
Liiton hallitukseen kuuluu puheenjohtaja ja vähintään kuusi (6) ja enintään kaksitoista (12) varsinaisen syyskokouksen valitsemaa jäsentä. Varsinaisen kokouksen valitsemista jäsenistä kolmasosa (1/3) on vuosittain erovuorossa, kahtena ensimmäisenä vuotena arvan perusteella, sitten vuoron mukaan. Erovuorossa oleva jäsen voidaan valita uudelleen, kuitenkin vain kerran peräkkäin.
Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä nimittää liiton toiminnanjohtajan ja järjestölehden päätoimittajan.
Hallitus voi asettaa toimikuntia, joiden tehtävät se määrittää. |
13. §
Hallituksen tehtävänä on
- edustaa liittoa ulospäin,
- vahvistaa toimikuntien ja toiminnanjohtajan tehtävät sekä valvoa näiden toimintaa,
- valmistella kokouksissa käsiteltävät asiat ja kutsua liiton kokoukset koolle,
- valvoa, että liiton jäsenluettelo on ajan tasalla,
- hyväksyä ja erottaa liiton jäsenet sekä
- muutoinkin toimia liiton tarkoitusperien hyväksi. |
14. §
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta sekä myös silloin kun vähintään kolme (3) hallituksen jäsentä tekee siitä aloitteen. Hallitus on päätösvaltainen kun vähintään puolet sen jäsenistä on läsnä. |
15. §
Liiton nimen on oikeutettu merkitsemään puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä toiminnanjohtaja ja hallituksen siihen määräämä toimihenkilö, kukin erikseen. |
16. §
Liiton tilit päätetään kalenterivuosittain. Tilinpäätöksen ja hallituksen toimintakertomuksen pitää olla valmiina viimeistään maaliskuun 15. päivänä, jolloin ne jätetään tilintarkastajille. |
17. §
Tilintarkastajien tulee maaliskuun loppuun mennessä antaa kertomuksensa tarkastuksen tuloksesta sekä lausuntonsa tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä.
|
Sääntöjen muuttaminen
ja liiton purkaminen
18. §
Näiden sääntöjen muuttamiseksi vaaditaan, että kolme neljäsosa (3/4) liiton kokouksessa annetuista äänistä kannattaa sitä.
Liiton purkamiseksi vaaditaan, että päätös tehdään kahdessa peräkkäisessä kokouksessa, joiden väliä on oltava vähintään yksi kuukausi ja että kummallakin kerralla kolme neljäsosaa (3/4) annetuista äänistä kannattaa purkamista.
Liiton purkautuessa käytettäköön sen omaisuus liiton viimeisen kokouksen päätöksen mukaisesti suku- ja henkilöhistoriallisen tutkimustyön hyväksi tai muuhun vastaavaan tarkoitukseen. |
19. §
Kaikessa muussa noudatetaan yhdistyslain voimassa olevia määräyksiä. |