Etusivulle
Toiminta
Tapahtumat, tapaamiset, koulutus
Julkaisut
Sukuviesti-lehti
Yhteystiedot
Linkit
Sivukartta

Sukuseurojen Keskusliitto SSK ry toimii sukuyhteisöjen yhdyselimenä ja edistää uusien sukuseurojen perustamista sekä suku- ja henkilöhistoriallista tutkimustyötä. Tavoite on saada kaikki suomalaiset sukuseurat keskenään järjestölliseen yhteistyöhön.

SSK edustaa asiantuntemusta. Se on yhteistyössä muihin vastaaviin järjestöihin, kuten Suomen Sukututkimusseuraan, Karjalan Liittoon, ja on ennen muuta jäsentensä etujärjestö. SSK on myös kouluttava järjestö, joka järjestää kysynnän mukaan mm. yhdistystoiminnan toimihenkilökursseja, sukuseuratyön kehittämiskursseja ja sukuseurajulkaisujen työstämiskursseja aktivoiden ja tukien näin yhdistystoiminnan piirissä tapahtuvan toiminnan monipuolistumista.

Liitto perustettiin keväällä 1979  Sukuyhteisöjen Tuki -nimellä. Ajankohtaan liittyi sosiaalinen tilaus suomalaisten kiinnostuttua omista juuristaan. Vuonna 1991 yhdistyksen nimi muutettiin Sukuseurojen Keskusliitoksi. Muutos ilmensi paremmin 1990-luvun toimintatapojen muutosta ja keskusliiton lisääntyneitä palvelumahdollisuuksia. SSK:n toimiston rooliin kuuluu pr-työn tekeminen sukuseuratoiminnasta ja sukututkimuksesta sekä yhdistysten opastus ja neuvonta.

Keskusliiton yleistä tiedotusta hoidetaan liiton julkaiseman Sukuviesti-lehden välityksellä. Lehden tieteellisestä sisällöstä vastaa asiantuntijaneuvosto. Lehden ilmestymistiheys on kuusi numeroa vuodessa. SSK tuottaa sukuseurojen ja harrastajien käyttöön kirjallista materiaalia, kuten alan oppi- ja käsikirjoja.